Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Muutoksen pyörre

Kankaanranta, Martti: Muutoksen pyörre

Kirjan kirjoittaja on politiikasta kiinnostuneena, sitä seuranneena, ja siihen myös paikallistasolla osallistuneena mielenkiinnolla seurannut muutosta ennen ja nyt, sekä pohtinut muutosta tulevaisuudessa. Tämän voi ammentaa kirjan sivuilta kirjoittajalle vuosikymmenten aikana tapahtuneiden sattumusten ja pohdintojen kautta.

Talouselämää ja työmarkkinoita työn kautta seuranneena, on politiikan, talouden ja yrityselämän kohtalonyhteys hyvinvoinnin tuottamisessa muodostunut kirjoittajan ajattelussa itsestään selvyydeksi. Tämä kohtalonyhteys toimii hyvin, kun julkisen sektorin päätöksenteossa tunnistetaan syy- ja seuraussuhteet, ja kansalaiset sisäistävät hyvinvoinnin kaavan; aina kun hyvää yhteiskunnan varoista jaetaan, on tämä hyvä täytynyt ensin työllä ja yrittämisellä tuottaa.

Kirjan johdatuksessa pohditaan kirjoittamisen tavoitetta. Lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa kuvattujen tapahtumien tarkoitus on kuvata kasvua, joka muovaa meitä sellaiseksi kuin olemme. Kokemukset ja tieto punoo sitten pohdintaa.

Martti Kankaanranta on koulutukseltaan ekonomi ja KTM. Kankaanranta on tehnyt neljännesvuosisadan kestävän elämäntyönsä yrittäjäjärjestössä alueellisen ja paikallisen yritystoiminnan edistäjänä Lapissa. 1970- ja 1980-luvuilla hän työskenteli Helsingissä liike-elämän palveluissa, pankkialalla, graafisen alan markkinoinnissa, sekä yritysten verotuksen tarkastajana. Myös työskentely Ruotsissa nuorena miehenä on lyönyt leimansa.

9789523155473 | kovakantinen, valokuvia | 222 s.

Hinta:28.90 €