Minäkö väärä sankari
Unto Kettunen
Yksityisetsivä Seppo Karinen palkattiin suunnittelemaan rationalisointia Tartossa toimivaan suomalaisyritykseen. Kuten arvata saattaa se oli vain peitetehtävä. Markkinoilla oli havaittu kilpailevan yrityksen tuotteissa käytettävän täsmälleen samanlaisia, erittäin arvokkaita osia kuin tämän Olof Nordenswan –konsernin työstökoneissa. Siitä oli syntynyt epäilys teollisuusvakoilusta tai jopa mahdollisesti teollisuusvarkaudesta. Seppo Karisen varsinaiseksi tehtäväksi tuli ottaa selvää näistä epäillyistä väärinkäytöksistä.
Kauan ei Karisen tarvinnut Tartossa olla, kun jo hänen tavaransa varastettiin. Karinen itse joutui rikosepäilyistä telkkien taakse ja joutui turvautumaan vanhan hyvän ystävänsä, rikostarkastaja Veikko ”Veksi” Siurulan apuun. Vähäiseksi ei jäänyt myöskään tohtori K. V. Mikkosen osuus epäilyttävän rikoksen selvittämisessä. Monivaiheinen tapahtumasarja polveili yllättävästi ja Seppo Karinen yritettiin saattaa ovelasti sivuraiteille tutkimuksissaan johdattamalla paikallinen poliisi hänen kimppuunsa. Rikolliset yrittivät olla nerokkaita, mutta kokeneiden ystäviensä avulla Karinen sai hänen toimintaansa kahlinneista syytöksistä itsensä lopulta vapaaksi. Monien välivaiheiden jälkeen koettiin lopulta todellinen yllätys, joka johti useiden henkilöiden ”rationalisointiin” yrityksestä. Tarton poliisi osoittautui omassa roolissaan päteväksi rikosten selvittäjäksi. Sillä oli tärkeä merkitys myös Karisen tehtävän lopullisen ratkaisun löytymiselle.
Jälkiselvittelyissä innostuivat kaikki tavalla tai toisella tapahtumaketjussa mukana olleet pukemaan sankarin viittaa hartioilleen. Yksityisetsivä Seppo Karinen alkoi jo lopulta epäillä oliko hän todellakin rikosvyyhdin selvityksessä aivan väärä sankari. Etenkin kun rakas Riitta–vaimo tuntui asettavan miehensä hyviä ominaisuuksia tärkeämmäksi tämän henkivakuutuksen suuruuden.
ISBN:9789525908688
OVH: 28,00
Osta kirja verkkokaupasta
|
Kielletyt huoneet
Eija Jansson
"Yhtäkkiä jäinen viima pyyhkäisi pöydän yli, kirjeet ja kuvat lentelivät, yksi kynttilöistä sammui, Jenni kirkaisi ja Jokke kavahti taaksepäin.
Maalaa, maalaa, maalaaaa... se kuului kuin kevyt kesäinen tuuli metsikön reunassa, pehmeänä, voimattomana, anovana. Nuo sanat poukkoilivat keittiön seinissä, jatkoivat muualle taloon ja katosivat lopulta. Jostain lennähti lattialle taitettu paperiarkki, jossa oli vanhanaikaisella käsialalla kirjoitettua tekstiä. Jenni kumartui nostamaan sen käteensä.
- Mikä se oli?
- Jos meille ei ole jo selvinnyt, niin kummitus tai kummitukset, nehän ne tässä riehuvat, Jokke kirahti ja katseli villisti ympärilleen. Mutta se mikä oli ollut, oli jo mennyt. Saulin huulilla viipyili huvittunut hymy.
- Ja mitä hittoa sinä siinä virnuilet? Jokke ärjähti. Hän oli väsynyt ja häntä ärsytti suunnattomasti."
Mitä tapahtui, kun Jenni peri tädiltään talon, jonka kaikkia ovia ei saanut avata?
ISBN:9789525908640, sid. s. 200
Osta kirja verkkokaupasta
|
|
Reportterin aikamatka - Tuokiokuvia Rukajärven tieltä Rangooniin
Esko Heikkinen
Reportterin aikamatka. Tuokiokuvia Rukajärven tieltä Rangooniin on Esko Heikkisen viides teos. Satojen matkojensa parkitsema ikireportteri johdattelee lukijan käsikynkkää keskelle maailmanpolitiikan arkipäivää. Esseekokoelman tarinat, kohtaamiset ja pohdinnat vievät Lieksasta Levanttiin, Vienasta Vietnamiin, Quebecistä Kashmiriin, Copacabanalta Tiibetin tuuliin, ties minne… Tuokio vain, ja huomaat istuvasi Idän silkkitietä kiitävän punaisen Bemarin etupenkillä ihailemassa Itä-Turkin talviselle taivaalle hyppäävää lumihuippuista vuorta, jonka kylkeen Nooa-vainaan arkki taannoin tömähti. Kritiikki on hehkuttanut kirjailijan aiemmista teoksista näin: Heikkisen kerrontaa on nautinto lukea. Tyyli on vetävämpää kuin ennen vanhaan T. J. A. Heikkilässä tai Jerry Cottonissa. Silti kaikki mikä kerrotaan, on totta. Tyylitaju on vankka. Asiattomuuksia ja mauttomuuksia on turha pelätä. (Pertti Piispanen, Nykypäivä) Täsmälleen sama pätee tähän teokseen. Aikuisen miehen ikään ehtineen, vahvan kertojan omaperäinen ääni kajahtaa, miljööt ja maisemat kulkevat kuvina lukijan silmien edessä, aidot ihmiset elävät maisemassa. Tunteet, tunnelmointi ja Heikkiselle ominainen rento huumori saavat paljon tilaa. Reportterin aikamatka on mukaansa tempaava yhdistelmä laadukasta kaunokirjallisuutta, autenttista dokumenttia ja elävää historiankirjoitusta.
ISBN: 9789525908466 OVH 29,00
Osta kirja verkkokaupasta
|
|
|
| |
|